20.5.2016

Viimesiä viedään

Nuokussa on nyt koko vuoden ajan ollut erilaisia tapahtumia ja retkiä ja muuta. Esim Discoa ja turnauksia. Kaikki on päässyt osallistumaan. On leivottu ja syöty ja pidetty hauskaa. Tunnelma on ollut hyvä ja kivaa on ollu. 

 Nuokussa on käynyt 3. luokasta 9. luokkaan asti porukkaa. Kaikki on löytänyt itselleen ja kavereilleen tekemistä. Kavereiden kanssa on hengailu, kokkailtu ja pidetty hauskaa. Pelejä on pelattu ja iltaisin on käperryttää sohvalle kattomaan telkkaria.

 Nuokussa järjestetään viimeisellä viikolla nuoremmille ja vanhemmille erinlaiset retket. Pienemmät eli 3.-5.lk menevät Tempputemmellykseen ja vanhemmat Megazoneen. Ja viimeisenä päivänä tulee päättäribileet. Kesällä tulee nuokun toimintaa ikävä mut onneks on leirejä ja syksyllä pääsee sit takas.


Kun tulin ekan kerran kolmannella luokalla nuokkuun mietin mitä täällä tehdään ja minkälaista täällä on. Nyt oon joka vuosi tutustunut uusiin ohjaajiin ja muihin ihmisiin. Joka vuosi on ollut yhtä kivaa ja nyt vanhempana vielä kivempaa. 
Vaikka onkin kiva tutustua uusiin ohjaajiin, mutta ei oo kivaa kun jotkut ohjaajat joiden kanssa on todella ystävystynyt lähtee pois.


-Wilma





23.4.2016

Ohjaajat 2016 esittelyssä!

Tervehdys Nuokusta!

Nuorten kirjoittaman tekstin sijaan nuokuon ohjaajat haluavat esitellä itsensä. Tässä saunalahden ohjaajat ja heistä muutamat pikkufaktat:


Timi tässä Ciao!





Horoskoppini on jousimies.
Erityisosaminen ohjaana: Näitä löytyy; Ligretto-mestari AKA Tampio, hallittu rageeminen, huonon huumorin lahja
Harrastuksiani ovat esimerkiksi säbä, hip hop & Espoo Blues.
Salaisuus jota varjelen: Valmistan taikageelini ihan itse!
Loppusana: Espoolaisuus on ylpeyden asia.











” Moikka,

Mie oon Jenny ja oon 23vuotias, vielä toistaiseksi.
Oon tällasta taskukokoa, mutta sitäki äreämpi.


Sitte tässä ois pari faktaa musta:
Horoskooppi: Kaksonen. Kiinalaisessa horoskoopissa Apina.
Erityisosaaminen ohjaajana: Taito tehdä kaikkea, siis ihan mitä vaan!
Harrastus: Harrastan enimmäkseen nukkumista. Se on kivvaa. Ja välillä syön.
Salaisuus: Ossaan puhua japania. Ja aijon opetella mandariinikiinaa.
Motto: Kaikki ei näy päällepäin. Jos joku hidastelee kassajonossa, syynä voi olla maailman suurin sydänsuru.

Siinä kaikki tärkeimmät musta. Jos jäi jottain kysyttävvää nii tuu rohkeasti kyssyyn! Kyllä mie vastaan J  ”




Janne



Horoskooppi: vesimies
Erityisosaaminen: Hippiäinen
Harrastus: Teatteri, pyöräily ja kuntosali
Salaisuus: Nuorempana omistin pitkät kiharat hiukset
Motto: Jos ei edes yritä, niin ei voi onnistuakkaan.



22.1.2016

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Hei!

Nuorisotilan Joulu ja Uusi vuosi meni mukavissa tunnelmissa.
Nuokku lähti Joulun viettoon Itsenäisyyspäivä gaalan ja puurojuhlien merkeissä. 
Itsenäisyyspäivä gaalaan kuului hienoja pukuja, herkuttelua ja mukavaa yhdessäoloa:)

Nuokku aukesi loppiaisen jälkeen. 
Tänä vuonna nuokussa tulee olemaan hauskoja tapahtumia esim: HarryPotter-päivä. 
Tänään nuorisotilalla on änäriturnaus josta on luvassa jännittävä palkinto.
Myöhemmin nuokussa tulee olemaan myös tyttöjenpäivä, jossa tytöt pääsevät viettämään aikaa keskenään:)

Nuorisotilassa hauskinta on erityisesti yhdessäolo, toiminnalliset puuhat esim. leikkimieliset kilpailut, kuten änäri- ja bilisturnaus. 

Kevät kauden aukioloajat:

ke-to 3-5.luokkalaiset 14.00-17.00
pe 3-5.luokkalaiset 13.00-17.30
la 3-5.luokkalaiset 15.00-19.00 (parilliset lauantait)

ke-to Isot 14.00-19.00
pe Isot 13-17.30 (30min tauko) 18-21 (6luokkalaiset 18-20)
la Isot 15.00-21.00 (6luokkalaiset 15-20) ( parilliset lauantait)

Terveisin: Venla, Milla ja Viivi